ETUSIVU   ESITTELY   HEVOSET   TOIMINTA   MUUTA   YHTEYS

Tervetuloa Bailee Showjumpersiin!

Bailee Showjumpers on perustettu vuonna 2009 aivan uutena projektina. Nimemme mukaisesti meillä painotetaan esteratsastusta ja estekilpailuja. Estepainotteisuus siksi, että omistaja on jälleen hurahtanut esteiden kiehtovaan maailmaan. Estekilpailuja pyrimme järjestämään esteratsastusjaoksen alaisina mahdollisimman usein ja pyrimme olemaan aktiivinen kilpailujärjestäjä.

Bailee ei ole niinkään siittola, jossa painotettaisiin kasvatusta ja hyviä linjoja. Bailee tukee ennemminkin ahkeraa kilpailua ja sen ohessa talliin syntyy uusia kilpahevosien alkuja, jotka nähdään tulevaisuudessa valloittamassa estekenttiä. Kasvattiemme vanhemmat valitaan tarkoin ja hyvin perustein. Suvun tulee olla tasapainoinen ja sopivasti menestynyt/menestyvä. Isät ja emät tulevat aina kilpailemaan runsaasti ennen mahdollista astutusta. Nykyään tuntuu, että puoliverisiä tunkee joka nurkasta, eikä monelle enää kelpaa, vaikka varsa olisi kuinka upea tahansa.

Bailee sijaitsee Keski-Euroopassa Saksan ja Ranskan rajan tuntumassa. Meillä on siellä hienot tilat ja upeat edellytykset hevosten kouluttamiseen, kasvattamiseen sekä kilpailemiseen. Naapureita ei juuri näy, mutta kymmenen kilometrin päässä on pieni yksityistalli, jonka hevoset käyttävät silloin tällöin kenttiämme. Alue on rauhallista ja leutoa seutua. Sinne ei iske talvella kovin kylmät olosuhteet, eikä keväällä tukahduttavan kuumat. Hevosia pyrimme pitämään mahdollisimman usein yöt ulkona ja siihen meillä on myös mahdollisuus.


Bailee Showjumpers on perustettu vuoden 2009 kesäkuussa.
Bailee Showjumpers on Eliittiratsastajien jäsentalli.
Äänestä meitä VRL:n tallilistalla !
Viimeisin päivitys 11.04.2011.



Viimeisimmät päivitykset

11.04.2011, Uuden ulkoasun kanssa tappelua ja päivittelyä
Lue lisää!

Bailee Showjumpers on virtuaalitalli - Bailee Showjumpers is a sim-game stable.
Kaiken © Bailee Showjumpers 2011, ellei toisin mainita
Ulkoasun kuvien © Jacques Toffi
ETUSIVULLE   PALAA TAAKSEPÄIN   
SUOSITTELEMME
Indis Villains hols, hann
Skurvash hols, hann, trak
Wincare hols, hann, trak
B&W Stallion Station
Rowland Trakehners trak
Stud Armand hols, trak
Lime hols, trak
VRL
NJ
ERJ
KRJ
KERJ