Olet lämpimästi tervetullut brittiaksentin lumoavaan maailmaan

Fenton on virtuaalitalli, joka on painottunut kenttäratsuihin ja -ratsastukseen. Se sijaitsee Englannissa, Manchesterissa. Fenton saatiin jaloilleen syksyllä 2009 liukuvalla aikataululla, mutta jämähti niin sanotusti paikoilleen ja näki vain harvoin päivänvaloa. Suuret olivat suunnitelmat kenttäratsastuksen eloonherättämisen suhteen, mutta juuri kun Fentonilla olisi riittänyt puhtia Kenttäratsastusjaoksen alaisten kilpailuiden järjestämiseen, jäi VRL tauolle. Niin se vaipui jälleen talviunilleen, määrittelemättömäksi ajaksi.

Kun kuusnelonen valittiin Maastoesteratsastusjaoksen ylläpitäjäksi, onnistui Fenton jälleen nousemaan horroksestaan ja alkaa pikkuhiljaa kukoistamaan. Nyt kilpailutoiminta on yhtä aktiivista kun sen alunperin pitikin olla ja talli on täynnä eloa. Uuden ulkoasun myötä lähdemme rauhallisesti eteenpäin.

Fentonin toimintaan kuuluu pääasiassa kilpailuiden järjestäminen ja hevostensa kilpailuttaminen. Painotamme kenttä- ja maastoesteratsastuskilpailuja, mutta pyrimme järjestämään myös este- ja kouluratsastuskilpailuja. Tällä hetkellä MEJ:n alaiset kilpailut kuuluvat lähes joka viikkoiseen arkeemme. Tallimme hevoskanta kasvaa hiljalleen ja jatkuvasti. Kasvatustoiminta on pyörinyt huulillamme jo pitkään.

Terveisin tallin ylläpitäjä
kuusnelonen (VRL-0159)


» Viimeisin päivitys

KERJ-kilpailut 26-30.08.2010, osallistu !

Talliin saapui kaksi uutta kenttäponia Corroboree ja Limerick

Talli päivitetty viimeksi 23.08.2010

» Suosittelemme

Ferraro
Heathermoor Heights
Geistburg
Virtuaalitalli Romei
Bairdon
Galant

» Olemme seuran jäsentalli.
» kuusnelonen on Maastoestejaoksen ylläpitäjä.
» Tähditäthän meidät?
» Sähköpostilla voit ottaa yhteyttä.
» Fenton on perustettu syksyllä 2009.

» Yhteistyössä kanssamme talli ja talli.
» Katso myytävät tuontihevoset.
» Lue tallipäiväkirjaa.
» Hostauksen tarjoaa niitti.net




Ulkoasu © WEBILO 2010, muuten jollei toisin mainita © Fenton 2010, tämä on virtuaalitalli